S.U.F Myrsky

Pilottikello

jonka kellotaulussa on viitteitä ohjaamon mittaristosta

S.U.F MYRSKY

S.U.F Myrsky on pilottikello, jonka kellotaulussa on viitteitä ohjaamon mittaristosta. Kello on kunnianosoitus VL Myrskyn rohkeille ja väsymättömille suunnittelijoille sekä suomalaisille hävittäjä-ässille, jotka tekivät kaikkensa maatamme suojellakseen.

KOHTI KORKEUKSIA

S.U.F Myrsky on kunnianosoitus sankarilliselle hävittäjälentokoneelle

Talvisodan lähestyessä Suomi heräsi tarpeeseen hankkia hävittäjälentokoneita, ja nopeasti. Sota saattoi syttyä minä hetkenä hyvänsä. Mutta kävikin ilmi, että ulkomailta ei koneita saanut, sillä muut olivat yhtä lailla valmistautumassa lähestyvään sotaan. Marsalkka Mannerheimilla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin polkaista pikavauhtia pystyyn kotimaisen koneen suunnittelutyö.

Valtion Lentokonetehdas otti haasteen vastaan. Resurssit olivat kuitenkin vähissä, maamme oli köyhä eikä edes alumiinia ollut koneisiin saatavana. Koneen teräsputkikehikon verhoilussa käytettiinkin esimerkiksi vaneria ja kangasta, mikä ei ollut arkisessa ilmastossamme järin kestävä ratkaisu.

Joka tapauksessa, monen viivästyksen jälkeen viimein valmistuttuaan VL Myrsky ylsi huimaan 535 km/h nopeuteen, minkä ansiosta se oli Messerschmittin jälkeen ilmavoimien toiseksi nopein hävittäjäkone. Nopea ja ketterä kone oli miellyttävä lentää, ja sen valmistus uskomaton suoritus sodan runtelemalta Suomelta taistelussa ylivoimaisen suurta vihollista vastaan.

S.U.F Myrsky on pilottikello, jonka kellotaulussa on viitteitä ohjaamon mittaristosta.

Kello on kunnianosoitus VL Myrskyn rohkeille ja väsymättömille suunnittelijoille sekä suomalaisille hävittäjä-ässille, jotka tekivät kaikkensa maatamme suojellakseen. Kellotaulu on selkeä ja lasi heijastamaton, kuten pilottikellossa pitääkin.

Koneistona on erittäin luotettava sveitsiläinen Soprod A10, jonka toimintaa voi seurata safiirisen takalasin läpi.